Menu

Quentin Tarantinon lyhyt henkilökuva

Quentin Tarantino on amerikkalainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja, joka on eräs alansa ja koko maailman tunnetuimmista ihmisistä. Tarantinoa pidetään yleisesti yhtenä nykyaikaisen elokuvan jättiläisistä, piti hänen tuotannostaan tai ei. Luodaan seuraavaksi nopea katsaus Tarantinon tuotantoon, tyyliin ja mieheen itseensä.

Syntymä ja nuoruus

Quentin Jerome Tarantino syntyi Knoxvillessä Tennesseessä vuonna 1963. Vanhempiensa eron jälkeen Quentin muutti kolmivuotiaana Los Angelesiin, jossa hän varttui nuorukaiseksi. Hän altistui elokuvamaailmalle ja –studioille jatkuvasti ja varhaisesta iästä lähtien, jolla varmasti oli oma osansa myöhemmissä tapahtumissa. Ensimmäisen kuvakäsikirjoituksensa hän kirjoitti jo 14-vuotiaana.

Uran alku Hollywoodissa

Quentin Tarantinon elokuvaura lähti varsinaisesti käyntiin 90-luvun alussa, kun hän sai ensimmäisen varsinaisen toimeksiantonsa. Tehtävänä oli kirjoittaa käsikirjoitus Robert Kuzmanin elokuvaan From Dusk Till Dawn. Tätä seurasi hyvin nopeasti Tarantinon ensimmäinen kokonaan itse kirjoitettu ja ohjattu elokuva Reservoir Dogs, jonka voidaan katsoa aloittaneen tämän legendaarisen elokuvantekijän kultakauden. Elokuva sai suitsutusta kriitikoilta ensiesityksessään Sundance Film Festivalilla. Sen erityispiirteisiin kuuluu, että elokuva tapahtuu lähes yksinomaan yhdessä huoneessa ja perustuu pääasiassa dialogiin. Dialogin painottaminen on yksi Tarantinon tyylin kulmakivistä.

Reservoir Dogsin varhaisen menestyksen jälkeen Tarantino vetäytyi kirjoittamaan seuraavaa elokuvaansa Pulp Fictionia ja kenties betsaamaan livenä UniBetissä. Seurauksena oli monen mielestä Tarantinon tähän mennessä paras elokuva, ja jopa yksi kaikkien aikojen parhaista elokuvista. IMDB-sivuston tietokannassa se on arvosteltu jaetulla sijalla maailman neljänneksi parhaaksi elokuvaksi 8,9 tähdellä sen edellä ollen vain jättiläismaiset ikivihreät klassikot The Shawshank Redemption ja kaksi ensimmäistä Godfather-elokuvaa.

Pulp Fictionia seurasi Kill Bill, joka on itse asiassa tarkoitettu yhdeksi elokuvaksi. Se on kuitenkin lopulta jouduttu massiivisen yli neljän tunnin pituuden takia jakamaan kahteen osaan, koska ohjaaja ei halunnut jättää mitään hyvää ja tärkeää pois. Pian tämän elokuvan tekemisen jälkeen Tarantino osallistui ystävänsä Roberto Rodriguezin elokuvan Sin City ohjaamiseen vierailevana ohjaajan. Tästä elokuvasta tuli myös kulttiklassikko ja menestys.

Tarantinon omalaatuinen tyyli ja toistuvat näyttelijävalinnat

Näyttäisi siltä, että Tarantino muuttaa kullaksi kaiken, mihin koskee. Hänen kerrontansa olennaisia elementtejä ovat väkivalta, hiljaisuus ja dialogi. Väkivalta on kaikissa Tarantinon elokuvissa näkyvästi esillä ja pääosassa, vaikka sillä ei kuitenkaan sanan varsinaisessa mielessä mässäillä, ainakaan liiallisesti. Kaikki teot liittyvät juoniin, joka puolestaan tukeutuu yleensä elokuvan hahmojen dialogiin. Tarantino kertoo tavallaan tarinaansa elokuvan hahmojen suiden kautta. Dialogin käyttämiseen liittyy olennaisesti myös hiljaisuus ja rytmitys. Quentin Tarantinon elokuvissa sanomatta jäävillä asioilla on yhtä suuri merkitys kuin sanotuilla.

Tarantinolla on myös tyypillistä käyttää paljon samoja näyttelijöitä. Esimerkkejä hänen lempikaartistaan ovat Samuel L. Jackson ja Christoph Waltz. Molemmat ovat myös vähemmän yllättäen varsinaisia luonnenäyttelijöitä, joka sopii täydellisesti Tarantinon kerronnalliseen, dialogia painottavaan tyyliin. Hänellä on usein tapana kirjoittaa roolit suoraan tietylle näyttelijälle elokuvaa luodessaan. Tämän voidaan sanoa näkyvän esimerkiksi Jacksonin ”typecastinginä”, eli ilmiönä, jossa sama näyttelijä yhdistetään jatkuvasti tiettyihin tai tietyn tyyppisiin rooleihin.