Menu

Käytetyillä laitteilla lisää viihtyvyyttä etätyöhön kotona

Jos vuosi 2020 on jotain opettanut, niin kodin viihtyvyyteen kannattaa panostaa etukäteen: koskaan ei tiedä, milloin sinne jäädään jumiin vähän pidemmäksi aikaa, oli sitten sairas tai ei. Karanteenissa oleva ei saa poistua kotoaan edes kauppaan, vaan esimerkiksi naapurin on pakko hoitaa kaupassa käyminen. Tällainen neljän seinään sisään sulkeutuminen on stressaavaa, jos kodin viihtyvyyttä ei ole ajatellut ja esimerkiksi siivoaminen on jäänyt kesannolle.

Ja jahka koronapandemia on saatu selätettyä, on melkein sanomattakin selvää, että etätyön määrä tulee lisääntymään, kun työpaikoilla herätään siihen, miten helppoa ja halpaa erilaisten kokouksien järjestäminen on netin välityksellä. Yksi havainto etätyön lisäännyttyä on se, että työmatkoihin ja muuhun valmistautumiseen käytettävä aika menee nyt nukkumiseen, mikä on hyvä juttu siinä mielessä, että aivot toimivat paremmin hyvien ja pitkien yöunien jälkeen.

Etätyö voi olla panostus mukavuuteen

Sikäli mikäli olet siirtymässä yhä enenevässä määrin tekemään työtäsi kotoa käsin, tulee sinun tehdä panostuksia kodin laitehankintoihin. Ei kannata huolestua, sillä laitteiden hankinnasta on mahdollista saada verovähennyksiä, mikäli työnantaja ei niitä automaattisesti tarjoa. Hyviin laitteisiin panostaminen lisää viihtyvyyttä etätöissä ja siten monien kohdalla myös omassa kodissaan. Esimerkiksi hyvää työtuolia tai sopivan korkuista pöytää ei välttämättä ole osannut arvostaa ennen kuin sellaista alkoi tarvita säännöllisesti kotonaan.

Toisaalta myös työpaikka voi säästää merkittäviä summia, kun toimistotilaa ei yhtäkkiä tarvitakaan enää niin paljon kuin aikaisemmin. Ja kun entistä isompi määrä väkeä jää etätöihin myös koronan jälkeen, on monella firmalla edessään muutto pienempään tilaan, mikä ei todellakaan ole huono merkki: vähemmällä pärjääminen on nykyajan hyve. Säästyneillä rahoilla voidaan panostaa entisestään etätyötä tekevän viihtyvyyteen esimerkiksi hierontalahjakorteilla parin kuukauden välein.

Myös käytetyillä laitteilla pärjää

Aina ei myöskään tarvitse ostaa uutta, vaan käytettynä saa nykyään ihan oikeaa laatuakin. Esimerkiksi macbook pro 13 voi olla kallis investointi, mutta käytettynä sen hinta putoaa merkittävästi ja saat siitä huolimatta laadukkaan tietokoneen. Monesti kannattaa myös turvautua nimenomaan käytettyjä laitteita välittäviin yrityksiin, sillä ne ostavat usein ohjelmistoalan yrityksiltä vanhoiksi jääneitä, eli alle kolme vuotta vanhoja, tietokoneita. Tällaiset koneet riittävät vallan mainiosti sellaiselle, jonka työssä tarvitaan ihan peruskäyttöä eikä esimerkiksi valtavaa prosessorivoimaa. Välittäjä tekee näille koneille kuntotarkastuksen ja tarvittavat huollot ennen kuin laittaa ne myyntiin.

Toinen laite, johon kannattaa panostaa, on älypuhelin. Sillä pysyy ajan tasalla kokouksien aikatauluista ja pystyy esimerkiksi lukemaan sähköpostia. Lisäksi etäkokouksien määrän lisääntyessä moni on päätynyt käyttämään puhelintaan ennemmin kuin ostaisi erikseen hyvälaatuisen web-kameran ja mikrofonin tietokoneeseensa; nykyaikaisissa älypuhelimissa laatu on sen verran korkeaa, ettei erillisiä web-kameroita juurikaan enää tarvita. Lisäksi puhelimeen saa ladattua tarvittavan sovelluksen huomattavasti helpommin kuin tietokoneelle, jossa pitää usein käyttää verkkoselainta.

Käytettyjen laitteiden ostamisessa pelottaa usein ostettavan tavaran laatu. Mitä tehdä, jos esimerkiksi tietokone ei olekaan sellaisessa kunnossa kun myyjä sanoi? Tästä syystä kannattaa suosia käytettyjä laitteita välittäviä firmoja. Välittäjä antaa tuotteelle takuun, jota ei saa, mikäli ostaa saman tuotteen yksityishenkilöltä. Näin ollen sinulla on taas yksi huolenaihe vähemmän työhösi liittyen.