Elämänilo syntyy pienistä asioista
Jokainen ihminen tarvitsee elämäänsä mukavia, iloa tuottavia asioita. Onnea ja iloa voivat tuottaa niin pienet kuin suuretkin asiat, kuten harrastukset, työpaikan saaminen, opintojen päätökseen saattaminen, uuteen asuntoon muuttaminen, ystävän tapaaminen ja monet, monet muut asiat.
Hyvän ja nautittavan kirjan lukeminen, herkullisen aterian syöminen, vanhojen valokuvien katselu ja esimerkiksi ihanien lomamuistojen uudelleen eläminen saavat aikaan miellyttäviä onnen tunteita ihmisessä. Uuden harrastuksen aloittaminen ja erilaisten tavoitteiden asettaminen ovat myös sellaisia tavoiteltavia asioita, joita jokainen voi elämässään saavuttaa. Mietitään seuraavaksi asioita, jotka tuottavat iloa juuri sinulle. Mitä sellaiset asiat voisivatkaan olla?
Minkälaiset asiat saavat sinut iloiseksi?
Seuraavat asiat saavat monet tavalliset Matti- tai Maija Meikäläiset iloisiksi, varmaan sinutkin. Katsotaanpa lähemmin.
- Kesä, lämpö ja auringon paiste
- Läheisen ihmisen tai ystävän seura
- Rakkaan ihmisen hymy
- Virkistävä tuulen henkäys hiuksilla
- Linnun laulu tai revontulten katselu
- Värikäs sateenkaari ukkosen ja sateen jälkeen
Edellä muutamia iloa ja onnea tuottavia asioita. Elämän ilot voivat olla isoja tai ne voivat olla aivan tavallisia, pieniä asioita, joiden merkitystä arjessa ei aina huomaa. Seuraavat asiat ovat monille niin arkipäiväisiä, ettei aina edes huomaa, kuinka paljon iloa ja onnea ne tuottavat.
- Puhtaat tyynyliinat ja lakanat
- Tärkeän tuotteen tai palvelun saaminen edullisesti vaikkapa -30 % tai jopa -50 %:n alennuksella
- Lomalle lähtö tai lomamatkalta palaaminen takaisin normaaliin arkeen
- Kehujen tai kiitoksen saaminen henkilöltä, jolta et sitä odottanut
- Vanhoissa valokuvissa esiintyvien rakkaiden ja tuttujen ihmisten katselu
- Palkan tulo pankkitilille
- Ajoneuvon hyväksyntä katsastuspäivänä
Iloa aivan tavalliseen arkipäivään voi tuottaa myös ystävän tapaaminen tai hänen kanssaan keskusteleminen puhelimitse. Miksi et myös laittaisi sinulle rakkaan ihmisen tai vaikkapa lemmikkieläimen kuvaa näkyville seinälle tai vaikkapa lipaston päälle?
Parhaan ystävän tai muun läheisen henkilön valokuva ansaitsee parhaan paikan kodissasi – ja kaiken viimeistelee korkealuokkainen ja tyylikäs kehys, joita on runsaasti tarjolla verkossa. Kehysten lisäksi voi hankkia itselleen vaikka uuden hienon peilin, joka sopii sisustukseen kuin kuuluisa kirsikka kakun päälle. Kokonaisuuden viimeistelevät upeat julisteet tai viehättävät peitteet, tyynyt tai matot, joiden avulla loihdit tyylikkään tunnelman kotiin tai työpaikalle. Ei siis muuta kuin tutustumaan elämäniloa pursuavaan nettikauppaan verkossa.
Mitkä ovat sinun elämäsi tärkeimmät osa-alueet?
Elämän osa-alueisiin kuuluvat muun muassa seuraavat tärkeät seikat: asuminen, työ, perhe, ystävät, harrastukset, terveys ja kaikki yleiset kiinnostuksen kohteet. Laita elämäsi tärkeät osa-alueet järjestykseen ja mieti, kuka loppujen lopuksi päättää mikä on tärkeintä elämässäsi. Se olet sinä itse! Ajattele tai tee muun muassa seuraavia elämäniloa lisääviä asioita:
- Ulkoile ja nauti luonnon rauhasta
- Silitä kissaa tai koiraa ja kuuntele luonnon ääniä, kuten linnun laulua
- Elvytä jokin vanha harrastus uudelleen
- Pidä päiväkirjaa ja listaa mukavia asioita elämässäsi
- Nauti tummaa suklaata, joka vapauttaa hyvän olon hormonien endorfiinin ja serotoniinin tuotantoa aivoissa.
Katso myönteisesti tulevaisuuteen
Ethän vaadi liikaa itseltäsi tai läheiseltäsi. Jos epäonnistut, älä lannistu vaan yritä uudelleen. Muistathan, että epäonnistumisia sattuu jokaiselle ja monilla vaikeuksilla on taipumus kääntyä tuleviksi voimavaroiksi. Luovi myönteisesti elämässäsi eteen päin. Positiivisuus auttaa elämän jokaisella osa-alueella, niin opiskelussa, työssä, harrastuksissa kuin parisuhteessakin. Aloita jokainen aamu luottaen uuteen tulevaan päivään ja sano itsellesi ”minä osaan, minä pystyn, minä olen arvokas”. Anna rakentavaa palautetta ja kehu aina, kun on kehun aihetta. Anna hyvän kiertää vuoden jokaisena päivänä.